Trans Siberian Rail

I started my journey towards home Monday 30th of June from Hong Kong. It took 25 hours to get to Beijing. I spend one night there and then Wednesday 2nd of July very early in the morning the Train K3 departed Beijing. Same evening we arrived to the border between China and Mongolia. The procedures at the border were really strict and it took hours to get through all the custom formalities. During the second day we traveled across Mongolia and then again around midnight we were at the border between Mongolia and Russia. It took even longer to get through there. Mainly we just have to sit in the train and WAIT. And at least five different officers check our compartment.

In the morning of day three the rail went on the shores of Lake Baikal. It was just so beautiful. And after that there was just forest, field, villages and towns for next 6000 kilometers... So I had lot of time to think and read (whole Chronicles of Narnia) and eat (mainly noodles ans chocolate) and sleep (about 15 hours per day) and write my diary (100 pages...). Hong Kong felt like a dream and so did Finland too, so I really felt like being somewhere "in between". But between what? Two dreams? After first day I didn't even have anyone to talk to because I was alone in my compartment and everyone else in my car were either Mongolians or Russians or Chinese and no-one spoke English. In the beginning of the journey there was a Swedish couple at the same compartment with me and we had really good and long discussions about Asia, global warming, affairs between different countries, about Scandinavian food etc...

I arrived to Moscow Monday 7th July afternoon and then I spend lovely 8 hours at the train station waiting for the train to Finland. I was too tired and without any feeling to explore the city, so I just sit in cafe and ate some smashed potatoes. Finally I was in the train to Helsinki. We arrived to border between Russia and Finland early morning of Tuesday 8th of July . When I know that we are at the Finnish side, well I don't know why the sky look little bit more blue and the clouds little bit more white and the forest little bit more green and then I was crying for the last time during this trip. I get off the train in a town called Lahti after traveling over 10 000 kilometres since leaving Hong Kong. At that moment only thing I was thinking about was: shower... And I can tell that even after almost three days in Finland I don't feel anything. No happiness or sadness. I think I miss Hong Kong so much that my brains are blocking that information from my conscious mind. I have been talking with my friends and relatives about my experiences in Hong Kong and during the train trip, but I feel like robot when I am talking about Hong Kong.

This is the last post to this blog. Goodbye!

Train

Beijing Main Railway Station

Samovar

"Survival pack"

Compartment, four beds

China

Mongolia

The China-Mongolia Border Station (Mongolian side)

Russia

The Lake Baikal

The Lake Baikal

Zima

Novosibirsk

Novosibirsk Station

Viipuri, which once belonged to Finland and birth place of my mother

Only photo of me...

Finland

Sauna by the lake

Sauna again...

Hong Kong...

After 4.5 hours crying in a train I could finally start to write this post. I left Hong Kong Monday 30^th of June. I mention this because I don't know when I can publish this post... Anyway I couldn't believe that I am really leaving my home for ten months. It was totally absurd last night to go to Mongkok to watch a movie and think “this is the last time I am watching movie in the middle of the night in Mongkok with Bee and Moon...” And later think “this is my last tong leng cha = ice lemon tea in Hong Kong”. But those things are nothing compared to the fact when you say goodbye to persons who have been part of your everyday life for months. I almost managed to get to the train without crying... but then in a train I opened Joanna's gift and...

My last weeks in Hong Kong were busy. First I was helping my friends from the Set Design Department to do lighting for their Graduation Exhibition (I have no photos of that exhibition and I don't know why). Then I had to pack everything... I spend my last days in HK in Fotan in a studio after giving up my room. I also attented the Graduation Ceremony last Friday. It was weird experience. Only thing I could think of was Harry Potter... The photos maybe explain why... But I was really happy that I stayed so long that I could see the whole show with gowns and everything.

I know a lot of people will probably ask me what did I learn in HK... I can not answer yet or I could but it would be so long explanation that no-one wants to read it. But it has something to do about caring about other people, something about the social life: going for a dinner together etc... Something about positive attitude towards life. Something about richness in your life that can not be measured with money. And the visual style... wow.. so many layers and details. I hope I have managed to get at least some influence...

I thought I should list things I miss already now in HK (not in any order...):

- sushi, sushi, sushi...

- old women who are able to take whole street for themselves when walking... (I am not sure do I really miss this...)

- sound of a mahjong playing, specially the beginning of the game when the pieces are mixed (now I can do that sound by myself thanks to Ping!)

- noodle soup with seaweed and fishballs

-Fishballs! (when can I have them again?)

-Mongkok in the night time

- Sai Jing Pun any time of the day (the area where I lived)

- Shatin, Fotan where I felt most like home in the end thanks to the water and mountains

- APA? I think I miss even the school... at least canteen's curry fishballs and the library and the soft carpet at the foyer

- Ash-bar in Causeway Bay (I have no clue how the name should be written...)

- And my friends singing karaoke, specially Vivian, who has so beautiful voice

- sitting on the rooftop of my home building (and eating ice cream), I miss that view so much!

- Hot Pot

-Dim Sums (I think I miss all the food...)

- shopping (now I am less happy about that when carrying the extremely heavy backbag..)

- hiking ( there is still so many trails I didn't try... )

- movies at midnight

- ice lemon tea ( I think it can not taste so good in Finland)

- trams

- all the notices and other strange signs, which are warning or giving advice to you about what ever you can imagine. My favorite is one I saw in a minibus: “Student, please do not deface public property. If any complains, call..”

-minibusses and their usually mad drivers, who think they are Formula 1 drivers...

-Taxis or more the fact that they are so cheap that you can crap one when ever you had enough of rush hour public transportation or your shopping bags are just too heavy...

- and then last but not the least My Friends! (I don't make any kind of list of names just in case I forgot someone and.... )

- I think I forgot something... or many things...

Next step will be Trans Siberian train. I can not wait. Traveling across Siberia by train has been my dream for a long time.

Everything is packed...

Happy Bachelor of Fine Arts

APA or Hogwarts?

Last morning in Fotan...

Kolme viikkoa

Enää kolme viikkoa jäljellä täällä oloa. Nykyään lähes joka päivä joku kysyy, milloin olen palaamassa Suomeen. Vielä muutama viikko sitten sanoi, että kesäkuun lopussa, eilen sanoin ensimmäisen kerran kolmen viikon päästä. Kolme viikkoa on vähemmän kuin kuukauden päästä. Enää kolme viikkoa jäljellä ja takana yhdeksän kuukautta. Viime syksynä ajatus oli aina, että apua olen ollut täällä vasta kuukauden/kaksi kuukautta jne, mutta ei siinä, miten paljon aikaa on jäljellä, koska tuntui, että seuravaan kesään ja lähtemiseen on ikuisuus. En tiedä missä vaiheessa ajatus kääntyi siihen, että apua, enää kaksi kuukautta/kuukausi jne jäljellä. Nyt enää kolme viikkoa, joka on tuntuu pitkältä ajalta, mutta tiedän, että ei kulu kuin silmänräpäys ja istun junassa kohti Pekingiä. Outoa on ajatella, että kuukauden päästä istun jo mökkisaunanterassilla katsomassa auringonlaskua. Kesäinen Suomi näyttää kuvissa satumaalta ja ystäväni täällä vitsailevat, että olenko oikeasti jonkinlainen satuhahmo, joka asuu järvessä. Toisaalta samat tyypit luulee, että Suomen metsistä voi löytää Hattivatteja... Ja voin kuvitella, että tuolla terassilla istuessa on vaikea ajatella, että hetki sitten vielä oli paikassa, missä voi mennä keskellä yötä syömään sushia tai elokuviin.

Voisi myös sanoa, että vielä kolme viikkoa jäljellä, varsinkin, kun heittää rakkaan, hyvin palvelleen kassinsa roskikseen, koska se on homehtunut... Kotini on tällä hetkellä niin kostea, että joudun tarkkailemaan koko ajan milloin vaatteeni alkavat homehtua. Pari kassia ja kengät sai lähtöpassit tänään. Lauantaina oli myös ensimmäinen mustan signaalin myrsky. Täällä on sellainen signaali järjestelmä, että jos vesisade yltyy todella pahaksi tulee eri värisiä signaaleja riippuen sateen määrästä. Tuulesta/taifuuneista on samanlainen järjestelmä. Mikäli signaali on musta tai punainen ei tarvitse mennä kouluun. Lauantaina oli myös Sunset-konsertti, vuosittainen bändishow koululla, mutta onneksi myrsky oli aamulla ja ainoastaan ensimmäiset kaksi tuntia harjoituksia jäi väliin. Olin konsertin valosuunnittelija ja oikeastaan ainut valo-opiskelija, joka oli koko ajan paikalla... Yleensä on ilmeisesti ollut suorastaan tappelu siitä, kuka saa tehdä valoja Sunset-konserttiin, mutta tänä vuonna muut opiskelijat yksi kerrallaan lopettivat. Lisäksi kaikki ne, joita ei oltu pyydetty suunnittelijoiksi oli haalinut itselleen töitä koulun ulkopuolelta tai niin kaikki sanoi... Jotenkin alkoi jossain vaiheessa tuntua siltä, että kukaan ei vaan halunnut auttaa minua. Suomalaisella sitkeydellä ja tehokkuudella ja lavastuspuolen ystävieni avulla sain homman tehtyä. Kaikki oli todella huolissaan, että miten selviän, kun minulla ei ole “manpoweria”... Ymmärrän kyllä huolen, koska täällä on aina viisi ihmistä tekemässä jotain juttua, johon Suomessa tarvittaisiin yksi. Esimerkiksi käy, että kun pystytimme konsertin valoja, niin viisi ihmistä oli yhden liikkuvan valon kimpussa ja minä samaan aikaan ripustin kaksi ihan yksikseni...

Toinen juttu, jonka tein Sunsetin lisäksi viime viikolla oli tanssikoulun kevät “konserttiin” kahteen esitykseen valot. Koreografit oli samat joiden kanssa työskentelin viime syksynä Dance 1:ssa. Kumpikin oli ihan sika onnellinen, että olin heidän valosuunnittelijansa ja molemmista esityksistä tuli oikein onnistuneet. Oli aivan älytöntä tehdä kahta produktiota samaan aikaan, muunmuassa torstai-iltana juoksin Sunsetin harjoituksista tanssiesitysten läpimenoihin ja takaisin. Onneksi molemmat esityspaikat oli koululla, mutta tunnelma tiloissa oli aivan eri. Tanssikonsertin harjoituksissa tunnelma oli hyvin rauhaisa ja lempeä suorastaan. Sitten juokset alas Draamateatteriin, jossa paikallinen hevibändi pauhaa lavalla ja kaikki on ihan sika kireinä ja kommunikointi on huutamista (lähinnä tuon hevibändin takia)...

Tässä muutama kuva viime viikolta:

And Everything Flows Through the Air

Iloinen jälleen näkeminen Grand MA:n kanssa Sunsetin puitteissa. Kuvassa ilme on kyllä lähinnä, että "Mitä?"

Se paikallinen hevibändi NeverN

Hardpack

Kaksi kuvaa

Hangzhoun reissun jälkeen ei ole tapahtunut mitään erityisen mainittavaa. Olen viettänyt suurimman osan ajastani koululla. Puolitoista viikkoa on enää koulua jäljellä, sitten alkaa loma!

Kävin Annin kotona viime sunnuntaina. Oli aika hulppeat näkymät:

Toinen kuva on tältä aamulta Fotanista. Näky oli vaan taas niin käsittämätön, todella korkea talo ja vuoret taustalla sekä aamu aurinko (joka ei ole oikein kuvaan asti välittynyt):

Tuossa taisi olla viime aikojen huippu hetket, mikäli ei lasketa mukaan muutamaan sushi yliannostusta tai Design Methodologyn tehtävän esitysten harkkoja. Omassa esityksessäni on hämärää tanssia flyygelin kanssa ja Bee:n esityksessä esitän mallinukkea, jolla on ihan mahtava goottihenkinen laahusmekko päällä. Joudun seisomaan hievahtamatta yli viisi minuuttia. Hivenen jännitää perjantain esitys ja se onnistunko tehtävässäni. Kuvia seuraa toivottavasti pian.

Hangzhou, karaoke ja tuparit

Olin kaksi päivää Hangzhou:ssa viime viikolla. Minun piti olla siellä 3 päivää, mutta erinäisten lentokoneiden hajoamisiin liittyvien syiden takia meni ensimmäinen päivä vain matkustamiseen... Hangzhou on kiinalainen ei niin suuri kaupunki, vain reilut 6 miljoonaa asukasta. Sijaitsee Shanghain lähellä ja on turistikohde kauniin West Lake-järven takia. Keisaritkin tapasi matkata sinne kävelemään järven rannoilla ja en yhtään ihmettele miksi. Se järvi oli todella kaunis ja olin vielä niin onnekas, että ilma oli sumuinen ja sateinen, koska järvi on kuulemma kauneimmillaan sateessa ja sumussa.

Menin Hangzhou:n opettajani Psychen mukana tutustumaan hänen arkkitehtuurivalaistusprojektiin siellä. Koko juttu oli aivan päätön. Hangzhou:hun ollaan rakentamassa uutta pilvenpiirtäjäkaupunginosaa. Sisustussuunnittelutoimista, jolle Psyche tekee töitä vastaa yhden pilvenpiirtäjä-shopping mall-kompleksin suunnittelusta. Syy miksi menimme sinne nyt ei ollut tuo kompleksi, koska sitä ei ole edes olemassa vielä vaan "pieni" talo, joka on rakennettu sitä varten, että siellä voi esitellä kompleksin pienoismalleja. Talo näytti iha sika hienolta, vaikka lähempää katsottuna huomasi, että vähän kiina-laadusta on kyse. Kysyin, mitä talolle tapahtuu sen jälkeen, kun sitä ei enää tarvita pienoismallien esittelyyn. Se puretaan kuulemma pois 9 kuukauden päästä. Paikalle tulee metroasema. Niin eli Psyche vastaa tuon showroomin valaistuksesta. Koko valaistus oli ihan kaaoksessa, koska tyyppi, joka vastasi ohjelmoinnista ei osannut oikestaan käyttää sitä laitetta millä valot oli tarkoitus ohjelmoida. Nähtyäni kyseisen "laitteen" en ihmettele yhtään.

Matkalla Shanghaista (jonne lentoyhtiö lennätti minut) Hangzhou:hun näin taas niitä hämmentäviä näkyjä, joita vain Kiina voi tarjota. Ensinnäkin arkkitehtuuri... Barbitalo kohtaa traditionaalisen kiinalaisen arkkitehtuurin... Lähes joka talossa oli pieni torni ja värimaailma oli välillä aivan ihanan pastellinen. Ja paljon kiiltävää lasia. Ja sitten se laskeva aurinko... Hm.. Käsitykseni mukaan ihmisen ei pitäisi pystyä katsomaan suoraan aurinkoon tai ottamaan siitä valokuvaa, mutta viimeisen kahdeksan kuukauden aikana on tämä väite osoittautunut vääräksi. Tässä taas yksi valokuva auringosta:

Ja ei niin hyvä esimerkki arkkitehtuurista.. vähän tylsä..

Hangzhou näytti ensisilmäyksellä aika samalta kuin kaikki ne kaupungit, mitä näin junan ikkunasta pari viikkoa sitten. Uusia lasipilvenpiirtäjiä vailla mitään omaperäisyyttä, neuvostohenkisiä harmaita kolosseja (jotka on usein kouluja tai virastoja) ja sitten aina jossain välissä jotain vanhaa ja perinteistä ja sitten noita barbitaloja (enemmän omakotitalo lähiössä). Oli aika hurjaa ajaa taksilla läpi tuon uuden kaupunginosan hotellille, joka myös sijaitsi siellä, koska hotelli taisi olla ainut rakennus, jossa oli jotain elämää. Kaikki talot oli ihan pimeinä ja työmaavalaisimet loivat himmeaa hehkua niiden kylkiin. Jonkun talon pihalla oli iso nuotio ja liekit heijastelivat myöskin talojen kyljissä. Ja sitten näin itse hotellin, joka minusta näytti lähinnä Mordorin tornilta (jostain syystä täällä kohtaa usein asioita, jotka tuo mieleen Mordorin). Huoneeni oli ihan sika hieno, jos ei katsellut tarkemmin ja sisustettu perinteisillä tummapuisilla huonekaluilla. Huone oli 18. kerroksessa ja aamupalaa syötiin ylimmän (34.) kerroksen ravintolassa. Pienoismallin mukaan hotelli oli vain noin puolet niistä pilvenpiirtäjistä, mitä sinne tullaan vielä rakentamaan...

Näkymä huoneeni ikkunasta

Mordorin torni vai hotellini?

Showroomin ja hotellin lisäksi kerkesimme tutustumaan Hangzhou:n päänähtävyyksiin: yhteen isoon temppeliin ja West Lake:en. Lisäksi tuli jonkin verran käveltyä kaduilla ja markkinoilla. Ilma tuntui raikkaammalta Hangzhou:ssa ja varsinkin tuon järven rannoilla järvisuomalaisen sielu virkistyi ja rentoutui.

Hangzhou:sta palattuani lauantaina kiiruhdin katsomaan viimeistä esitystä koulun tanssiproduktiosta. Lauantaina oli myös viimeinen esitys Thunderstormista, joten luvassa oli päätösillalliset ja... tietenkin karaokea... Tällä kertaa menimme sellaiseen mestaan, jossa voi ryhmässä tai yksinään vuokrata pienen huoneen itselleen, jossa saa sitten laulaa ihan rauhassa niin paljon kuin haluaa. Huoneisiin voi tilata juomaa ja ruokaa, mutta laulaminen on pääasia. Tuo oli eka kerta kun olin tuollaisessa paikassa, mutta onpahan nyt tuokin koettu. En kuitenkaan laulanut, vaikka kovasti mua yritettiin painostaa. Meitä oli niin paljon, että lopulta olimme vallanneet 3 huonetta mestan ties kuinka monesta huoneesta...

Toinen uusi kokemus täällä oli tuparit eilen illalla. En ole aikaisemmin käynyt kenenkään kotona (paitsi Kitin). Tuparit oli yhden lavastuspuolen opettajan luona. Vieraita oli vain kuusi kappaletta, mutta ei siihen pikku kaksioon olisi enempää ihmisiä mahtunutkaan. hm.. Tuparilahjaksi ostimme lampun, jossa oli isännän lempipiirroshahmo koristeena. Ensimmäiset 4 tuntia istuimme ja katsoimme kauhuleffoja ja söimme snackseja. Sitten osa porukasta alkoi pelata videopelejä ja me joilla ei ollut omaa pelikonetta jatkoimme telkkarin tuijottamista. Taisin jossain vaiheessa nukahtaa... Sitten tilattiin ruokaa, syötiin ja pelattiin Twisteria (opin samalla päävärit kantoniksi). Jälkiruoka nautittiin kattoterassilla ja sitten pelattiin lisää. Oli ihan sika hauskaa ja todella omituista.

Tänään on muuten vapaa päivä, koska on Buddhan syntymäpäivä. Juhlistan sitä tekemällä rästissä olevia koulutehtäviä.